Heis taas! Olinkin suureksi hämmästyksekseni näinkin viitseliäs ja sain kolmososan tänne jo nytten.. :) Ihan hyvä juttu vaan. Mutta on ollu aikaa nyt, ku olin koko viikon kipeenä.
Pelitilanteessa ollaan semmoisessa vaiheessa, että olen jo valinnut perijän ja molemmat tytöt ovat juuri kasvaneet aikuisiksi. Ette siis valitettavasti pääse vielä äänestämään, mutta arvailuja ja mielipiteitä saa tietysti laittaa.
Tapahtumat eteenee suht nopeasti, sillä haluan päästä jo kirjoittamaan tulevia tapahtumia :>

Sen pitemittä lörpöttelyittä - Lukekaahan.
~**~  

Väsymyksen ja nälän lisäksi Mette oli kauhean stressaantunut. Raskaus tuntui olevan hänelle rankempaa, kuin monelle muulle. Hän yllätti öisin itsensä kiljumasta kurkku suorana Tinon nimeä. Painajaiset tulipaloista, Tinon, Lauran ja tulevan lapsen kuolemista piinasivat häntä lähes joka yö. Tino oli huolesta suunniltaan, muttei voinut tehdä muuta kuin rauhoitella ja toistaa sen olleen vain unta.

Meten toipuessa milloin mistäkin pikku ongelmastaan, täytyi Tinon hoitaa Lauraa. Tunnollinen isä auttoi Lauraa ottamaan ensiaskeleensa, eikä ollut ihmekään, että pikkuisen ensimmäinen sana oli "iti", jonka Tino liikuttuneena tulkkasi isiksi. Hän oli ikionnellinen esikoisensa kanssa leikkimisestä, mutta hän oli myös perheen ainoa työssä käyvä aikuinen, joten ei hänenkään energiansa juuri Metteä korkeatasoisempi ollut.

Pian kaikkien kuitenkin, kaikkien helpotukseksi, meten synnytys käynnistyi. (tyylikkäästi vessassa) Hän oli tietysti lukinnut oven, joten joutui tuskastelemaan yksin, Tinon hakatessa ovea. (nyt hän käyttäytyi kuin isän kuuluukin.)

Pian Mette pitelikin sylissään pientä tyttöä, joka oli täydellinen kopio isosiskostaan. (vaaleansiniset silmät ja ruskeat hiukset Tinolta ja Meten vaalea iho) Tyllerö nimettiin Leenaksi <3

Lauran huoneeseen hankittiin toinen vaaleanpunainen kehto ja muutama leikkikalu lisää. Tino hoiti myös Leenaa ilomielin, mutta vaippoja hän pelkäsi edelleen. Mette sai siis hoitaa sottaiset jutut jatkossakin ;)
(Mette muuten ei hoida lapsia yhtään sen vähempää kuin Tinokaan, jostain syystä kuvani vaan ovat aina Tinosta :P)

Vanhemmat olivat onnellisia nelihenkisestä perheestään, eikä Tino olisi pannut lainkaan hanttiin, jos Mette olisi halunnut siitä viisihenkisen, mutta ymmärsi hyvin, ettei Mette kaivannut enää raskauden aiheuttamaa rasitusta.
Yhteistuumin he päättivät siis Leenan jäävän viimeiseksi lapseksi. Kahdessa vekarassa olisi ihan tarpeeksi töitä.

Tino kävi töissä ahkerasti, muttei ehtinyt paneutua siihen niin hyvin, että ylennyksiä olisi ropissut joka päivä. Ei, yli puolet rajallisesta ajasta meni lapsiin, loput töissä käymiseen ja nukkumiseen. Tino eteni siis urallaan aika rauhallista tahtia.

Mette joutui harmikseen tyytymään kotiäidin rooliin, ainakin toistaiseksi, sillä rikollisura, joka Tinon mukaan oli aiemmin hypännyt silmille jokaisessa aamulehdessä, tuntui häipyneen lopullisesti. Tietysti Mette rakasti Lauraa ja Leenaa, mutta hän kaipasi myös kunnon töitä ruuanlaiton ja vaippojenvaihdon ohella.

Höh, Laurasta tuli kauhian vähän taaperokuvia >:( Olen pettynyt (itseeni), sillä tosiaankin luulin niitä olleen enemmän...
Joka tapauksessa, Lauran oli aika kasvaa lapseksi... Tiddidii, jännitys tiivistyy :>

Tämännäköinen tyttö hänestä tuli, varsin suloinen (mutta voih tuo pyjama on ihan hirveä x_x). Nenä on edelleen koukkuinen, mutta minkäs teet <3

Ja heti ensimmäisenä koulupäivänä tyttömme meinasi myöhästyä.. :') Laura oli kovin tohkeissaan kouluun menosta, eikä ollut meinannut saada nukutuksi yöllä.

Tämä mummeli on lastenhoitaja, joka palkattiin kaitsemaan lapsosia, kun vanhempien työajat menivät päällekkäin. - Eli kyllä! Mette löysi vihdoin ja viimein rikollisuran! Hihkuin melkein innosta, kun osui silmään kovan etsinnän jälkeen. Kauan sitä saikin hakea...

Mikään ihannehoitotäti hän ei kuitenkaan ollut, sillä leikki ihan yksinään nukeilla ja keinui pihalla :')

Myös Leenan oli aika kasvaa, ajan kuluessa huimaa vauhtia.

Elikkäs, kaikkihan huomaavat kuvan olevan täysin pielessä: ensinnäkin tyttö on Meten sylissä, vaikka kasvukuvassa oli isin sylissä. Toiseksi, Metellä on äitiyspyjama, vaikkei hänen pitänyt enää olla raskaana. Ja kolmanneksi: Taustalla näkyy perheen vanha, sinisinällinen talo.
Ja tärkein virhe: Tyttö ei edes ole Leena, vaan Laura juuri kavanaeena :') Selitys on hyvin yksinkertainen, mutta täydellinen osoitus idioottimaisuudestani. Joko olen unohtanut ottaa Leenasta kasvu-kasvo-kuvan (siisti sana :>) tai sitten olen hukannut sen >:/
Mutta jokatapauksessa, Leena oli edelleen lähes täydellinen kopio Laurasta, ei ainoastaan ulkonäkönsä puolesta, vaan hänen luonnepisteensäkin ovat prikulleen samanlaiset :D
Eli ette menetä nyt juuri mitään... (ja kyllä, Laura syntyi aluksi kaljuna, joten tämä on kuitenkin teille "uusi" kuva..)

Tässä nyt sitten Leena ihan oikeasti :) Kauhean ärsyttävää, kun Leena kerran joutui tekemään tarpeensa housuun ja rupesi "haiskahtamaan", niin kärpäset ja lemupilvi jäivät sitten hänen ympärilleen koko taaperoiäksi, huolimatta siitä monestiko hänet kylvetti.

Laura innostui maalaamisesta, ja kuluttikin päivänsä ja iltansa maalaustelineen ääressä. Mette oli ilahtunut tyttärensä kiinnostuksesta taiteeseen, maalasihan hän itsekin saadakseen luovuuttaan kohoamaan töitä varten.

Jotenkin suloista <3 Jokaisella tapansa irrottautua arjesta :')

Lauran ja Leenan sisarussuhde oli mahtava, eikä kummankaan tarvinnut kilpailla vanhempien huomiosta. Laura leikitti siskoaan mielellään, eikä malttanut odottaa että tämän kasvua.
"Hihii, Laula on hattu!" Leena kihersi käsiään taputtaen. Laura laittoi kätensä päänsä päälle.
"Hattu? Ei minulla ole hattua", hän hymyili ja suukotti siskoaan poskelle.

Satumaiden perhe tuntui virheettömältä, lähes liiankin täydelliseltä. Vanhempien välinen kemia ei kadonnut minnekään, vaikka lastenhoito teki siitä ehkä haastavampaa. Lapset elivät taatusti parhaimmassa mahdollisessa kodissa.

Eräänä päivänä tämä meille tuttu antelias naikkonen, Silva Palosuo saapui vierailemaan. Hän näyttää... Aika juonikkaalta :D

Tino tervehti tätä tuttavallisesti ja pyysi sisään, hän oli juuri laittanut ruokaakin. Silva suostui omituisen pirullisesti hymyillen. Tosin se hymy jäi Tinolta näkemättä, hän kun oli jo lähtenyt ovea kohti. Mitä ihmettä Silva suunnitteleekaan?
 

Tinon salaatti tuntui maistuvan Silvalle.
"Olen ikuisesti kiitollinen lahjoituksestasi. Ilman sitä talomme ei olisi tällainen", Mette sanoi vilpittömästi ja hymyili yhdessä Miehensä kanssa. Silva virnisti ja nyökkäsi.
"Mitäs pienistä", Silva naurahti. "Täytyyhän sitä antaa edes jotain korvausta."
Mette ja Tino vilkaisivat ensin toisiaan ja katsoivat Silvaa sitten hämmentyneinä.
"Korvausta? Korvausta mistä?" Tino kysyi kohottaen kulmiaan. Nyt Silva asetteli viattoman hämmentyneen ilmeen kasvoilleen.
"No mutta, olihan meillä mukava ilta silloin työpaikallasi", hän sanoi silmää vinkaten. Avioparin suut loksahtivat auki järkytyksestä.

(sorisori, leikitään että he ovat keittiössä >_<)
"Vai väitätkö ettet muista sitä?" Silva kivahti kauhistuneena. "Ne sanat joita hiljaa kuiskailit... Olivatko ne valetta?" Tino katsoi silvaa epäuskoisena ja vilkaisi sitten Metteä, jonka silmät olivat kaventuneet viiruiksi.

"Miten. Sinä. SAATOIT?" Mette kiljaisi ja pomppasi raivostuneena pystyyn läimäistäkseen Tinoa. "Meillä on kaksi pientä lasta! Meillä on yhteinen koti! Olen nukkunut sylissäsi onnellisempana kuin koskaan ennen elämässäni. Iljetät minua!" hän raivosi ja tunsi silmiensä täyttyvän kyynelistä. Hänen Tinonsa. Hänen koko elämänsä suurin, ainoa rakkautensa.
Silva katseli huvittuneen tyytyväisenä aikaansaannostaan. Juuri tätä hän oli toivonutkin.

~**~

Että sellaisiin dramaattisiin tunnelmiin päätämme osan tällä kertaa :> Hehheh. Kjähhäh. Joo rauhotun :P
Mutta kommentoikaahan <33